Tuiskua vietiin Pirkkahallissa
Futsal A20 piiriliiga jatkui TaPan kolmannella ottelulla Pirkkahallissa. Vire oli hyvä ja kotijoukkue paineli jo kahden maalin johtoasemaan. Tämähän ei ole futsalissa vielä mitään. Orivedeltä saapunut Tuisku latoi jakson loppuun kolme maalia ja siirtyi välillä jopa johtoasemaan. Arsim Rizani tasoitti viimeisillä sekunneilla ja pukukoppimaalilla oli hyvä lähteä miettimään miten ottelu vielä käännetään.
Ja kääntyihän se, vaikka aivan huippuvireeseen ei tänään päästykään. Alkupelien maalitykiksi noussut Jere Kosamo viimeisteli taas kaksi maali ja oli voiton takuumies. Viimeisen sinetin iski loppuminuuteilla maalivahti Juuso Nieminen, jonka suorituksesta oheinen video esimerkkinä siitä, miten pallo pitää sijoittaa. 5-3 TaPalle ja samantien sarjakärkeen.
-Jan