Syyskauden avaus Kaukajärvellä
A20 Kakkosen syyskauden avaus suoritettiin Kaukajärvellä ja TaPan vierailijaksi oli saapunut MaPS. Keväällä joukkueet kohtasivat, ja silloin MaPS oli se parempi joukkue. Samoilla linjoilla jatkettiin myös tässä ottelussa. Avausjaksoa oli pelattu 20" kun nähtiin TaPan ensimmäinen takaisku. Kymmenen minuuttia myöhemmin palloa haettiin verkosta jo toistamiseen. Tauolle lähdettiin 0-2 tappiolukemissa.
TaPa yhdisti kesän aikana kaksi A-joukkuettaan ja muutoksen jälkeinen yhtenäisyyden hakeminen pelaajien kesken vie oman aikansa. Tänään ei oltu vireessä millään osa-alueella - pallo ei pysynyt jalassa ja hyökkäysten rakentelu ei lähtenyt käyntiin. MaPS sinetöi ottelun lopulla 3-0 voiton ja lähti pisteet taskussa kotimatkalle.
Viikon päästä TaPa jatkaa sarjaa länsirannikolla ja kohtaa sarjan kärkeen siirtyneen MuSan Porista. Avausvoittoa syyskaudelle lähdetään vahvasti hakemaan. Se ei välttämättä tule helpolla vaan vaatii työtä ja keskittymistä, mutta kotiavauksen jälkeen TaPalla on nyt näytön paikka.
-Jan