TaPa B 2015 tapahtumat
TaPa B päätti pelikautensa 2015
Tiukkaa vääntöä kotikentällä Ikurissa.
TaPa B päätti syyskautensa Kakkosessa ja tiukkojen loppupelien jälkeen joukkue päätyi sarjataulukossa niukasti "viivan" alapuolelle. Sarjasijoituksella ei sinänsä ollut merkitystä, koska joukkueen pelaajat siirtyvät ensi kaudella A-poikiin ja B-pojissa joukkuetta ensi kesäksi ei ole näköpiirissä.
TaPa B kiittää kaikkia kesän aikana otteluissa vierailleita katsojia ja kutsuu nämä, sekä uudet kiinnostuneet seuraajat mukaan talven futsal-sarjan pariin ja erityisesti ensi kesän A-poikien pelejä katsomaan.
TaPa B tarjosi kauden mittaan loistavaa viihdettä - tiukkaa yritystä, jännittäviä tilanteita ja loistavia suorituksia. Näillä eväillä jatketaan myös tulevissa koitoksissa. Kiitos!
(Jan 17.10.2015)
Hattutemppu ja muita jännittäviä tapahtumia Raisiossa
Vaihtopenkiltä voittajina koppiin pelin jälkeen.
TaPan B matkusti kauden viimeiseen matkapeliin Raisioon RaiFun vieraaksi ja viihdettä saatiin rahan edestä. Tekonurmialusta lupaili myös hyvää lopputulosta tamperelaisille, mutta näin kovaa maalitykitystä ei kukaan osannut odottaa. RaiFu kaatui saappaat jalassa suorin jaloin paremmalleen lukemin 6-0.
RaiFu aloitti ottelun pirteästi, piti palloa ja hallitsi näennäisesti peliä. Maalille ei kuitenkaan tilanteita päässyt syntymään. Hyvin nopeasti TaPa ottikin pelin ohjat käsiinsä ja aloitti vyörytyksen. Pallonriistosta nopeaksi hyökkäykseksi käännetty tilanne viimeisteltiin kun Juuso Nieminen löysi syöttöaukon Arttu Nurmiselle, joka painoi vastustamattomasti avausmaalin.
Niklas Malinen vei TaPan jo kaksi nolla johtoon, kunnes suora punainen passitti hyökkäjän katsomon puolelle. TaPa kuitenkin jatkoi vajaamiehisenäkin hyökkäysvoittoista peliä, eikä ryhtynyt varmistelemaan missään vaiheessa. Joukkueen selkäranka oli täyttä terästä.
Illan tehomies Nieminen sai toisella jaksolla oivallisia syöttöjä ja käytti nopeuttaan hyväkseen ohittaessaan vastustajan puolustajia. Raision iltapäivässä nähtiin puhdas hattutemppu vajaamiehityksellä. Aikamoinen temppu!
Kun Aki Vartiainen viimeisteli rankkarista TaPalle loppulukemat 6-0, niin Kerttulan urheilukeskuksen tehopeli oli valmis sinetöitäväksi. TaPa B on virittäytynyt loppusykyksyksi hyvään lentoon. Koko joukkue esitti ottelussa aktiivista, rohkeaa ja liikkuvaa peliä. Puolustus oli rautaa ja auttoi maalivahti Leevi Toivasta saavuttamaan toisen nollapelin putkeen.
Tulevana sunnuntaina TaPa pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa Ikurin kotistadionillaan. Tekonurmi tömisee kun vastaan saapuu sarjajohtaja HJS Hämeenlinnasta. Alkukauden sarjajohtaja Lieto ja nykyinen kakkonen on samaisella kentällä jo kaadettu. Ikurissa ei kärkijoukkuille kumarrella tälläkään kertaa.
(Jan 3.10.2015)
TaPa jatkaa Kakkosessa ilman kotitappioita
Kamppailua pallosta Valkeakoskella.
TaPa B kukisti P-Iirot Kaukajärvellä sunnuntaina kotiottelussaan lukemin 3-0. Kotijoukkue löi kaasun pohjaan heti alkuminuuteilla ja pystyi luomaan useita vaarallisia tilanteita P-Iirojen maalille. Avausmaali syntyikin jo 12. minuutilla kun Santeri Kääriäinen syötti Juuso Niemiselle vasempaan laitaan. Nieminen painoi röyhkeästi maalille asti ja sijoitti pienestä kulmasta sisään.
Edellisen toisinto nähtiin 25. minuutilla kun Arttu Nurminen nousi nyt oikeaa laitaa ja painalsi tarkalla laukauksella pallon verkkoon. Tähän maaliin antoi syötön Juho Lehtinen. Näissä 2-0 lukemissa pelattiin ensimmäinen jakso loppuun.
Kaukajärvellä pelattiin sunnuntaina erinomaisissa olosuhteissa. Toisellakin jaksolla aurinko paistoi, peli kulki ja katsojat saivat haluamaansa peliä nähdäkseen. Asetelmat olivat samat kuin pelin alussa ja loppua kohden TaPan painostus vastustajan maalilla vain koveni.
Kun pelikello näytti aikaa 65. minuuttia, sinetöitiin tämä peli iltapäivän komeimmalla maalilla. Valtteri Lipposen loistava syöttö saatteli Niemisen matkaan. Ohitettuaan vasemmalta puolustajan Nieminen lähetti keskityksen maalille, josta Lehtinen puski syyskauden avausmaalinsa.
Tutkapari Lehtinen/Nieminen oli tänään oivassa vireessä. Keskikentällä Kääriäinen rakensi tilanteita ja taisteli pallosta. Puolustuksessa Aki Vartiainen ja kulmatilanteiden pääpallojen herraksi noussut Akseli Järvinen luutivat niin pallot kuin vastustajat. Nollapeli maalissa on aina mainitsemisen arvoinen. Jalkakikkojakin esitellyt Leevi Toivanen oli tänään Hra Itseluottamus.
TaPa jatkaa vahvoja pelejä tekonurmilla. Luonnonnurmi ei joukkueella toimi ja harjoituksissakaan siihen ei päästä tutustumaan. Edelliset matkapelit nurmikentille Kaarinaan ja Valkeakoskelle johtivat taipumiseen näiden olosuhteiden edessä.
Viikon päästä on syyskauden viimeinen matkapeli Raisioon ja vastassa RaiFu. Nyt pelataan tekonurmella, eli tiukkaa peli on tiedossa. Kilpa sarjataulukon keskivaiheilla tiivistyy kun kolme kierrosta on jäljellä. Monta pistettä on vielä jaossa.
(Jan 20.9.2015)
TaPa otti syyskauden toisen voittonsa Kaupissa
TaPan Niklas Malinen ja Joona Suominen pistävät vastustajan ahtaalle.
Viime viikon matkapelistään Turkuun TaPan B haki yhden pisteen kun ottelu TuWea vastaan jäi maalittomaan tasapeliin. Pistekin on tasaisessa sarjassa jotain, mutta joukkue halusi hakea seuraavasta pelistään täydet pisteet. Ja ne tulivat.
Vastustajaksi Kauppiin oli saapunut tässä vaiheessa kautta sarjan kärkipaikan ottanut Lieto YJ. TaPa kuitenkin tarttui alusta alkaen tiukasti ohjaksista ja hallitsi tapahtumia. Ennen avausmaalia ottelu kääntyi melko rikkonaiseksi ja sekavaksi. Kun tuomarilla oli vaikeuksia linjanvedossaan, pelaajille ei syntynyt kuvaa millä kovuudella peliä tänään saa pelata.
Ajassa 35 minuuttia TaPan Arsim Rizani nosti kierteisen kaaripallon ohi vastustajan puolustuksen ja lopulta pallo jatkoi matkaansa aina maalin takanurkkaan asti. TaPa oli siirtynyt riemukkaasti johtoasemaan.
Ensimmäisen jakson lopuksi Lieto pääsi kaventamaan kyseenalaisesta maaliedushässäkästä, jossa TaPan hyökkääjää potkaistiin päähän ja maalivahtia häirittiin. Nämä tilanteet näkyivät selvästi katsomoon, mutta kenttähavainnot ovat sitten erikseen. Maali siis hyväksyttiin ja toinen jakso käynnistyi tasalukemista.
Pelin ratkaisu tapahtui heti toisen jakson alussa, kun Arttu Nurminen antoi kulmapotkun ja Akseli Järvinenpuski pallon maapompun kautta verkkoon. Lieto yritti loppujakson päästä TaPan puolustuksen läpi maalintekotilanteisiin, mutta kotijoukkueen tuttu taisteluasenne vesitti nämä yritykset. Vaihtopenkeillä kului kylmäpusseja, katsomossa virtasi hiki ja valmentajat molemmista joukkueista yrittivät hillitä pelaajiaan loppupelin kovenevista otteista.
TaPa keräsi lopulta voittopisteet kotiin. Maalintekijät Rizani ja Järvinen olivat tänään kullanarvoisia tekijöitä. Joukkueen taisteluilme kokonaisuutena oli tänään hyvä. Kovat otteet kentällä ja keltaiset kortit olivat pelin peikko, jota ei helpottanut vain kahden vaihtopelaajan reservi.
Kotijoukkue tarjosi taas tänään katsojille viihdyttävän tuokion ja osoitti, että se pystyy sarjassa haastamaan jokaisen joukkueen. Musiikkisanontaa käyttäen - voitto ei Tampereelta hevillä lähde. Tervetuloa kokeilemaan, TaPamme tulette tuntemaan.
Voittomaalin puskee vastustamattomasti maaliin Akseli Järvinen.
(Jan 30.8.2015)
Ikurissa auringonpaistetta ja syksyn ensimmäinen voitto
TaPan Juuso Nieminen ja Jere Kosamo poimivat marjoja vastustajalta.
Viikko sitten TaPa koki kirvelevän tappion Ilvekselle 1-0 Messukylän pimenevässä illassa uudella tekonurmella. Vahinkotilanne rangaistusviivan väärällä puolella poiki vastustajalle voittomaalin pilkulta. TaPa ei ollut muutenkaan parhaassa vireessään ja tämä kostautui pallollisesti taitavaa vastustajaa kohdatessa. Omat maalit vain jäivät tekemättä.
Sunnuntaina tilanne oli toinen. Vastustajaksi saapunut MaPS sai poimia palloa verkostaan useasti, sillä loppulukemiksi saatiin 4-1. Eensimmäinen TaPan loistava osuma olisi kelvannut hyvin Urheiluruudun maalikatsaukseen. Tony Pakkanen nousi oikeaa laitaa ja antoi matalan keskityksen maalille, josta Niklas Malinen potkaisi suoraan ilmasta MaPsin verkkoon.
Kun Arttu Nurminen teki pelin kuluessa kaksi identtistä, hienoa vapaapotkumaalia vasemman sivurajan tuntumasta, alkoi TaPan voitto jo häämöttää. Lopullinen sinetti tuli, kun Muntadar Al-Zahu painosti vastustajaa tuloksellisesti ja tämän seurauksena Arsim Rizani sai riistopallon, harhautti maalivahdin ja viimeisteli tyhjään maaliin.
Tapa näytti voimansa ensimmäisellä jaksolla. MaPs taas painoi päälle toisen jakson alusta alkaen - kuten yleensä käy tappioasemassa, kun kaikki on lyötävä likoon - mutta TaPa pystyi säilyttämään maalinsa useammilta takaiskuilta ja otti selvästi syyskauden avausvoittonsa.
Maalirakentelijoiden lisäksi kentällä kunnostautui Juho Lehtinen, joka taisteli jokaisesta pallosta viimeiseen asti. Välillä näytti siltä, että pallo on liimattu jalkaan, kun vastustaja yritti puolen joukkueen miehin saada tehojyrää pysäytettyä. Joukkue tarvitsee esikuvia ja työmyyriä.
Viikon päästä on vuorossa pelimatka Turkuun ja testissä on paikallisen TuWen kunto. Soiko verkot sielläkin ja mitä muuta tapahtuu kentällä? Varmaa on, että jotain tapahtuu, sillä Tampereen B-poikien viihdeykkönen on Kakkosen TaPa!
(Jan 17.8.2015)
Kakkosen syyskausi alkoi Ikurissa paikalliskamppailulla
Kotijoukkueen Santeri Kääriäinen vie kohta vastustajan "kahville".
TaPan syyskauden ensimmäistä kotipeliä sunnuntaina Ikurin kentälle oli saapunut seuraamaan lähes satapäinen katsojajoukko. Aurinko paistoi lämpimästi ja kotijoukkue aloitti vahvasti ensimmäisen jakson TPV 2 -joukkuetta vastaan.
20. minuutilla Jere Kosamo siirsi kauden ensimmäisellä maalillaan TaPan ansaitusti johtoon. Maalin jälkeinen hyvänolontunne aiheutti TaPalle mustan hetken. Rasmus Karppinen kuritti kahden minuutin välein ja siirsi TPV:n johtoasemaan 1-2. Näissä lukemissa siirryttiin tauolle.
Kun TPV siirtyi toisella jaksolla jo 1-3 lukemiin Aleksi Sainion tarkalla, yläriman alle suuntautuneella kaukolaukauksella, näytti TaPan ylle kertyvän synkkiä pilviä. Joukkue on kuitenkin kesän mittaan syttynyt taistelemaan loppuun asti. Näin kävi myös runsaslukuisen yleisön edessä, ja joka sai nähdäkseen viihdyttävän ja tapahtumarikkaan ottelun.
Niklas Malinen säilytti TaPan mahdollisuudet kavennusmaalillaan 2-3:een. Kun ottelusta oli pelattu 75 minuuttia, sai TaPa vastustajan kulmatilanteen jälkeen nopean sivurajaheiton ja hyökkäyksen käynttiin. Tämän tilanteen seurauksena selvä vastustajan rike toi rangaistuslaukauksen, jonka Aki Vartiainen viimeisteli varmasti. Näin ottelu päättyi tasapeliin 3-3.
Maalivahti Leevi Toivanen ansaitsee ottelun pelaajan arvonimen. Muutamat loistavat torjunnat pitivät joukkuetta vaikeina hetkinä pystyssä. TaPa oli kokonaisuutena aavistuksen niskan päällä, vain ensimmäisen jakson puolustuksen nukahdus poiki kaksi perättäistä maalia. Kuitenkin joukkueelta pirteä esitys ja kevään maalin tappio TPV:lle vaihtui nyt tasapeliin.
TaPa jatkaa heti torstaina paikallispelien merkeissä, kun Ilves 3 isännöi Messukylän uudella tekonurmella. Ottelu alkaa klo 18:30.
(Jan 4.8.2015)
TaPa kaatoi FC Ålandin ja säilytti sarjapaikkansa
TaPa löysi hyvän pelivireen ja asenteen sarjan viimeisiin peleihin. Ikurissa se hallitsi kotiottelussaan RaiFua ensimmäisellä jaksolla mennen tullen, mutta joutui lopulta taipumaan lukemin 4-1. Punainen kortti ja loukkaantumisongelmat kaatoivat pistehaaveet tästä pelistä.
Joukkueen hyvä peli kantoi lopulta hedelmää Porissa Musan kentällä. Ensimmäinen jakso oli melko tasainen, mutta lopulta TaPan kaksikko Nieminen/Malinen sai vauhdin päälle ja tekaisi neljä maalia. Malinen viimeisteli nämä kaikki ja sinetöi voiton Musasta 4-0.
Kevätkauden viimeiseen peliin lähdettiin siitä asetelmasta, että vain voitolla joukkue jatkaisi Kakkosessa syksyllä. Vierailija FC Åland oli varmistanut sarjan kakkospaikan. TaPa aloitti komeasti ja avausmaalia odoteltiin kovasti, mutta toisin kävi. Jälleen punainen kortti ja tiedossa toinen jakso vajaamiehityksellä.
Kun FC Åland vielä siirtyi 1-0 johtoon ja sai pelistä otetta, näytti voitto ja sarjapaikan säilyminen jäävän haaveeksi. TaPa oli kuitenkin päättänyt taistella loppuun asti ja pystyi kääntämään pelin painopisteen vastustajan päähän. Ensimmäinen tasoitusmaali hylättiin, mutta toista saatiin jo tuulettaa antaumuksella, eikä edes tuomareilla ollut mitään sanomista.
Kun voittomaali lopulta tuli ja FC Ålandin viimeinen tolppalaukaus saatiin hoidettua, voi joukkue tuulettaa vapautuneesti. Mikä suoritus! Vaikeuksien jälkeen tuli palkinto joukkueelle ja sarjapaikan säilyttäminen oli ansaittu juttu. Voitto sarjakakkosesta ja maalin häviö tasaisessa pelissä kärkijoukkuetta vastaan kertovat että tasoa löytyy.
Malisen ja Järvisen maaleilla joukkue sinetöi hienon kevätkauden. Paljon jäi "hampaankoloon" ja tauon jälkeen joukkue lähtee jatkamaan loppukauden viitoittamalla tiellä. Hyvä pelivire on löytynyt ja suunta koko ajan ylöspäin. Syyskausi jatkuu Kakkosessa.
Kooste ottelusta TaPa - FC Åland.
(Jan 7.7.2015)
Pepsi Soccer Cup 2015
Tampereen Palloilijat B osallistui kesäkuun alussa Turussa TPK:n järjestämään turnaukseen. Kolmeen päivään mahtui viisi ottelua Kupittaan loistavilla nurmilla ja värikuulasotaa Turun metsissä.
Pelillisesti joukkue paransi loppua kohti, mutta turnausvoitto jäi tällä kertaa ottamatta. Tärkeintä oli kuitenkin lomailu jalkapallon merkeissä joukkueen yhteisenä tapahtumana.
Lisää valokuvia tapahtumasta Media-sivuilla ->
(Jan 22.6.2015)
FC Haka kaatui Ikurissa 4-1
Tapa B esitti hienoa peliä jo sunnuntaina kun Pallo-Iirot Raumalta saapui vieraaksi. Tasapeli roikkui ilmassa, mutta vierailijat onnistuivat lopulta ujuttamaan pallon verkkoon. TaPan pelaajista Juuso Nieminen pääsi lähimmäs maalia kun laukaus osui tolppaan. Erittäin hieno esitys sarjajohtajaa vastaan.
Keskiviikko sitten rävähti kun Haka saapui vieraaksi. Juuso Nieminen karkasi alkuminuuteilla ja painoi maalin verkon perille asti. Juho Lehtinen lisäsi kulman jälkitilanteesta jo 2-0 johdon. Näissä lukemissa mentiin tauolle.
Toisella jaksolla Haka pystyi kulmatilanteesta kaventamaan, mutta sen jälkeen TaPa meni menojaan. Juuso Nieminen murtautui vasemmalta laidalta sisään ja ohitti maalivahdin. Konsta Tawast puski tolpalta loppulukemiksi 4-1.
Kamppailu pudotuspeliviivan ympärillä on kovaa. Useampi joukkue on muutaman pisteen sisällä. Viimeiset pelit ratkaisevat paljon ja maalierot ovat tärkeitä. TaPalla on vielä kolme ottelua pelaamatta: RaiFu, MuSa ja FC Åland.
Konsta puskee tolpalta sisään.
(Jan 28.5.2015)
TaPa katkaisi tappioputkensa Naantalissa
Turun vieraspelireissu keskiviikkona ei tuonut kovasta työstä huolimatta TaPalle pisteitä, vaan kotijoukkue TPS teki maalit ja voitti lopulta 4-0. Kokoonpanosta oli pois Arsim Rizani, joka kärsi kahden ottelun pelikieltoa. Joukkueen tappioputki venähti siis jo kolmen ottelun mittaiseksi.
Seuraava tilaisuus pistejahtiin tarjottiin heti lauantaina kun bussi matkasi taas länsirannikkolle. VG-62 Naantalista isännöi tätä kamppailua, josta tulikin lopulta jännitysnäytelmä. Maalihanat saatiin pitkästä aikaa auki ja TaPa johti ottelua jo 4-1. Juuso Nieminen onnistui kahdesti ja Niklas Malinen, sekä Akseli Järvinen kerran.
VG-62 nousi kuitenkin lopussa vielä tasatilanteeseen 4-4 ja viimeiset minuutit jännitettiin lopputulosta. Niklas Malinen vapautti iltapäivän toisella osumallaan TaPan tappioputkestaan. Sarjan alemman viivan ympärillä kamppailu vain tiivistyy. Useampi joukkue on muutaman pisteen sisällä.
Seuraava peli ensi sunnuntaina Ikurissa ja vastaan tulee Pallo-Iirot Raumalta.
(Jan 18.5.2015)
TaPahtumarikas peliviikko Kakkosessa
Ensimmäisellä jaksolla kamppailtiin keskikentän ilmaherruudesta.
Kulunut peliviikko on TaPa B:llä mennyt jokseenkin alavireisesti. Juonenkäänteitä on riittänyt kahden ottelun käsikirjoituksessa, mutta pisteitä on kertynyt tasan nolla ja sijoitus sarjataulukossa lipsahti näiden pelien jälkeen viivan alapuolelle.
Maskussa oli viikon voitto tarjolla, mutta mitään ei saa ilmaiseksi. Maskun peliareena on nimeltään pahanenteinen Taponketo. Tämän sotatantereen taisto kaatui Tapan osalta minuutin pelin jälkeen tehtyyn omaan maaliin.
Juho Lehtisen vapaapotkumaali ja tasoitus toi vielä joukkueen mukaan pistejahtiin, mutta MaPSin maalinedusruuhkasta tekemä osuma ratkaisi ottelun kotijoukkueelle 2-1. TaPan tekemä selvä maali hylättiin - syystä tai toisesta tällä kertaa.
Lauantaina joukkue lähti parantamaan peliään kotiareenalle, kun Ikuriin oli matkannut turkulainen TuWe. Ottelun alku lähti hyvin käyntiin. TaPa prässäsi hyvin ja vastustajan oli vaikea saada palloa edes omalta pelipuoliskoltaan pois.
Kun TuWe lopulta sai nopeita hyökkäyksiä laitojen kautta, niin ne päätettiin myös maalille ja ihan verkon perille asti. Jo ensimmäisellä jaksolla lyötiin loppulukemat 0-3 tähän otteluun. Toisella jaksolla TaPan takaa-ajorynnistys kariutui yhteen punaiseen korttiin ja tärkeän kärkipelaajan loukkaantumiseen maalinedustilanteessa.
Näissä peleissä tarjottiin paljon vaikeuksia, mutta uutta nousua lähdetään hakemaan kahden matkapelin kautta. Neljän päivän sisällä bussi kulkee niin Turkuun, kuin Naantalin suuntaan. Jääkö näiltä reissuilta reppuun pisteitä - vai rupisia riimejä?
Juuso Niemisen vapaapotku Ikurissa.
(Jan 11.5.2015)
TaPa osallistuu Pepsi Soccer Cupiin kesäkuussa 2015
TaPa B osallistuu kesäkuun alussa B-poikien sarjaan Turun Kupittaan hienoilla nurmikentillä. Paikallisen TPK:n järjestämään kolmipäiväiseen turnaukseen osallistuu kuusi joukkuetta.
Pepsi Soccer Cup B-pojat:
- TPK
- TPK 2
- TaPa
- LPS
- PöKa
- Turku United
Otteluohjelma:
Pe 5.6.2015
- Klo 19 TaPa - Turku United Kupittaa 1
La 6.6.2015
- Klo 10 TaPa - TPK Kupittaa 10
- Klo 17 TaPa - LJS Kupittaa 10
Su 7.6.2015
- Klo 12 TPK 2 - TaPa Kupittaa 1
- Klo 15 PöKa - TaPa Kupittaa 1
(Jan 7.6.2015)
TaPa otti avausvoittonsa B-poikien Kakkosessa
Juuso Nieminen antaa vapaapotkua Ikurin kentällä.
TaPa B aloitti kevään sarjakauden sunnuntaina Tampereen Kaupissa. TPV 2 oli lukemin 2-1 parempi. Tasapelikään ei ollut kaukana, sillä toisella jaksolla TaPa oli vain "jalan ojennuksen" päässä pistejaosta. Vastustajan maalivahdin punaisen kortin tuoma ylivoimakaan ei lopulta siivittänyt joukkuetta piste-avaukseen.
Uusi päivä kuitenkin avasi heti keskiviikkona joukkueen pistehanat Ikurin kentällä, kun vastaan asettui Leki-Futis. Vastustaja siirtyi avausjaksolla johtoon, vaikka TaPa olikin painostanut ottelun alun. Ensimmäisellä jaksolla TaPa rakensi hyviä hyökkäyksiä Lekin maalille. Tasoittava maali saatiin lopulta, kun maalivahti Leevi Toivanen teki nopean avauksen ja Juuso Nieminen viimeisteli osuman.
Toisella jaksolla Leki aloitti laitojen kautta etenevillä hyökkäyksillä ja sai jakson alulle painostuksen. Myös TaPa pääsi lopulta kiinni omaan peliinsä ja hyökkäykset palkittiin kun rikkeestä tuomittiin joukkueelle rangaistuspotku. Juuso Nieminen viimeisteli illan toisen maalinsa.
Kun Leevi Toivanen pelasti tuplatorjunnallaan Lekin viimeisen hyökkäyksen ottelun lopulla, TaPa sai tuulettaa pisteavausta sarjassa. Tämä oli joukkueen ensimmäinen voitto ja myös vastuuvalmentaja Pekka Stenmanille valmentajauran avausvoitto.
TaPa B jatkaa raikkaan jalkapallon merkeissä seuraavan kerran 3.5.2015 Maskussa, jossa pisteitä metsästetään MaPS:n kustannuksella.
(Jan 22.4.2015)
Harjoitusottelu Pirkkahallissa YIlvestä vastaan
Kauden alkuun on pari viikkoa. Viimeinen harjoitusottelu ennen tätä pelattiin Pirkkahallissa YIlvestä vastaan. Lopputulos TaPalle 8-3 ja ohessa lyhyt kooste pelistä.
(Jan 8.4.2015)
TaPa B voitti futsalin Ykkösen mestaruuden
TaPa B 2015 heti finaalin jälkeen.
Tampereen Palloilijat voitti lauantaina B-poikien lopputurnauksen Ylöjärven liikuntahallissa. Finaalipaikka varmistui aampäivän pelissä voitolla Pyrystä. Unihiekkaa karistellen joukkue selvitti tiensä eteenpäin lukemin 2-0.
Finaalissa tuli vastaan ennakolta kovin vastus, eli KylVe Leijona Futsal. Pelin alku olikin tasaista vääntöä ja KylVe meni muutamalla pikamaalilla jo 2-1 johtoon. TaPa sai kuitenkin pelinsä kulkemaan ja maalihanansa auki siirtyen selkeään johtoasemaan. Runsasmaalisessa ottelussa päädyttiin lopulta tulokseen 11-6.
Oheisessa videossa maalikoste ja palkintojenjako. Hyvä TaPa!
Maalikooste ja palkintojen jako.
TaPa B kärkipaikalta lopputurnaukseen
Viimeisten pelien maalikooste.
Sarjan viimeiset ottelut pelattiin Ikaalisten liikuntahallissa lauantaina 14.2.2015. Tapa B voitti ottelunsa lukemin 5-4 (KylVe) ja 11-1 (Parvi). Näillä tuloksilla TaPa B sijoittui lopullisessa taulukossa ykköstilalle.
Maalikoosteessa kymmenen maalin otos, joista ensimmäinen kannattaa ehdottomasti katsoa. Arttu Nurminen rakentaa ja Juho Lehtinen viimeistelee takatolpalta. Huippuluokan maali!
Näitä lisää, kun sarjan lopputurnaus pelataan la 14.3.2015 Ylöjärven liikuntahallissa, jossa TaPa kohtaa ensimmäisessä ottelussa neljenneksi sijoittuneen Pyryn.
(Jan 22.2.2015)
Futsal-kierrokset Pirkkahallissa
B-poikien futsal-sarja jatkui sunnuntaina Pirkkahallissa TaPan merkeissä. Nokian Pyry aloitti kuitenkin rivakasti ja siirtyi nopeasti johtoasemaan. TaPa takoi maalin toisensa jälkeen lopputulokseen 6-2. Kotijoukkue pelasi voiton erittäin kurinalaisella joukkuepelillä.
Päivän toisessa kamppailussa lukemat olivat tylysti 9-2, kun Ikaalisten Urheilijat yritti sinnitellä vastaan. TaPalla oli ajoittain varaa heittäytyä viihdyttämään yleisöä. Sen taidon joukkue on osannut aina.
Päivän hahmoja oli tänään Arsim Rizani, joka hassutti vastustajia miten halusi ja teki kahdessa pelissä viisi maalia. Myös Juuso Nieminen kunnostautui kahdella osumalla. Sikäli huomioitavaa kun kyse on maalivahdista. Myös Valtteri Lipponen, Joona Suominen ja Akseli Järvinen esittivät mainioita otteita. Näitä voi katsella oheisesta maalikoosteesta.
TaPa jatkaa sarjassa jaetulla kärkipaikalla. Jäljellä on vielä kaksi peliä, jonka jälkeen ratkeavat lähtijät finaaliturnaukseen, joka pelataan 14.3. Ylöjärven liikuntakeskuksessa.
(Jan 25.1.2015)
Tapa siirtyi sarjakärkeen futsalin toisella kierroksella
Futsal-kauden toinen tuplapelikierros pelattiin sunnuntaina Ikaalisten liikuntahallissa. TaPa aloitti ensimmäisessä ottelussa tasokasta KylVen joukkuetta vastaan ja oli ensimmäiset minuutit pahasti alakynnessä. Kylve siirtyi johtoon, mutta TaPa tuli nopeasti mukaan taisteluun voitosta, kun "alkukipsi" saatiin murrettua.
KylVe pyrki pelaamaan pitkillä heittopalloilla hyökkääjille, mutta TaPan puolustus oli hereillä ja pystyi nämä yritykset eliminoimaan. Loppu oli suvereenia hallintaa tamperelaisilta ja loppunumerot kirjoitettiin TaPalle 5-2. Erityismaininta kannustuksesta menee tällä kertaa pelikieltoa kärsineelle Simpalle, joka loi katsomossa loistavaa tunnelmaa. (Kuunnelkaa oheisen videon ääniraitaa ajasta 0:44 alkaen!)
Illan toinen ottelu ParVia vastaan alkoi aivan eri malliin kuin edellinen. Päivän tehomies Juho Lehtinen iski hattutempun - eli kolme maalia - kun pelikello oli kulkenut vasta 1:28. TaPa jatkoi vyörytystä vastustajan maalille ottaen hallinnan pelistä. Parvi piristyi hetkellisesti ja kavensi etumatkan jo kahteen maaliin. Lopussa TaPa kiristi otettaan ja latoi taululle lukemat 13-5.
Näillä peleillä TaPa siirtyi sarjan johtopaikalle maalieron turvin. Useampi pelaaja pääsi tänään pisteiden makuun ja koko joukkue pelasi kauttaaltaan hienoa peliä. Toisessa ottelussa otti ensimmäisen vastuuroolin joukkueen kakkosvalmentaja, vasta 16-vuotias Mikko Lintula, joka yksin johti joukkueen hienoon voittoon. Juho Lehtinen siirtyi tehopisteillään 10+1=11 sarjan pistepörssin kärkeen.
Harjoitusottelu Pirkkahallissa
Juho kikkailee
TaPa B pelasi vuoden ensimmäisen jalkapallo-ottelunsa lauantaina 3.1.2015 Pirkkahallissa. Harjoitusottelussa vastaan asettunut TPV B2/B3 joutui taipumaan lukemin 1-0 kun Muntadar Al-Zahu viimeisteli Joona Suomisen avaussyötöstä.
Ottelussa nähtiin vauhdikkaita tilanteita molemmilla maaleilla. TaPa oli kuitenkin lähellä toistakin osumaa kun rangaistulaukaus kimposi ylärimasta maaliviivan väärällä puolelle. Pari kertaa pallo saatiin pomppimaan maaliviivan tuntumaan.
TaPa B jatkaa talvikauttaan harjoitusten merkeissä kohti kevään sarja-avausta. Tätä ennen palloillaan vielä futsal-kaudenkin merkeissä.
Joukkue puoliajalla
(Jan 5.1.2015)
Ensimmäiset sarjapelit pelattu Nokialla
B-poikien futsal-sarja käynnistyi lauantaina 6.12.2014 Nokian urheilutalossa. TaPa B pelasi kaksi ensimmäistä peliään vaihtelevissa merkeissä. Aamukoitoksessa Pyryä vastaan mentiin totuttelun merkeissä ja unihiekka karisi kun vastustaja vei pelin selvin lukemin 8-1.
Iltapäivällä TaPa asteli toiseen otteluunsa kuin uniltaan herätetty karhu - heränneenä ja vaarallisena. Vastustajaksi astellut IkU sai poimia pallon verkostaan yhden, jos toisenkin kerran. TaPan pelaajista suurin osa pääsi pisteiden makuun kun vastustaja rökitettiin 17-3.
Tässä videokoosteessa toisen ottelun kolme hienoa maalia.
Harjoitusottelu Akaassa Leijona Futsalia vastaan
Juuso torjuu
TaPa B aloitti futsal-kautensa pelien merkeissä kohtaamalla Akaassa Leijona Futsalin joukkueen. Erinomaisissa olosuhteissa pelattua harjoitusottelua oli tullut seuraamaan runsaslukuinen yleisö, joka sai hakemaansa futsal-viihdettä.
Kauden ensimmäinen peli heijastui vierailevan joukkueen otteissa tunnustelevana ensimmäisen jakson aikana. Jere Kosamon vei kuitenkin TaPan johtoon. Leijona Futsal loi muutaman hyvän tekopaikan ja siirtyi kahdella maalilla ohi.
Toisella jaksolla TaPa pääsi jo peliin kiinni ja siirtyi nopeasti johtoasemaan. Kolmannella jaksolla kaunisteltiin loppunumeroiksi TaPalle 6-2. Juuso Nieminen kunnostautui maalilla estäen vastustajan maalilaukaukset. Tehomiehenä hääri tänään Juho Lehtinen (2+2).
Muut pistenikkarit löytyvät Ottelut-osiosta.
Ensimmäinen futsal-peli
(Jan 18.11.2014)